Maria Kause

Olen Porin Baletti- ja Flamenco-opiston perustaja ja rehtori. Aloitin flamencon opiskelun 80-luvulla Helsingissä ja jatkoin opintoja Espanjassa useiden vuosien ajan. 
Olen ollut tanssijana ja koreografina lukuisissa produktioissa parikymmentä vuotta. Mieleenpainuvimpia esityksiäni ovat olleet espanjalaisten flamencotaiteilijoiden ryhmissä sekä upeissa näytelmäproduktioissa. 
Nykyään olen omistautunut erityisesti lastentanssin kehittämiseen ja opettamiseen. Koreografina toteutan itseäni niin tanssikoulun esityksissä kuin lukuisissa kilpailuissakin. 
Parhaimmat saavutukseni koreografina ovat olleet kaksinkertainen SM-kulta sekä kaksinkertainen SM-hopea junioreiden Latino Show -kisoista, voitto Kajaani Dance Uudet koreografiat lasten sarjassa sekä Arktiset Askeleet -lastentanssikatselmuksen päävoitto. 
Kaikkein antoisinta on kuitenkin päivittäinen työskentely tanssikoulun lasten ja nuorten parissa, heidän kehityksensä seuraaminen ja tanssin ilon löytyminen. 
Toimin Flamenco-opiston pääkoreografina, pedagogisen linjan vetäjänä ja kilparyhmien opettajana.

    Ilona Martikainen 

    Olen tanssinut suoraan sanottuna "aina"! 
    Baletti on ollut osa elämääni jo 3-vuotiaasta lähtien ja kulkee mukanani rakkaana ja yhtä ihanana. Baletin lisäksi nykytanssi, uusi tanssi sekä improvisaatio ovat pohja, jolle oma tanssini rakentuu. 
    17 vuoden klassisen baletin opiskelun sekä tanssilukion ja tanssilinjan jälkeen valmistuin tanssijaksi v. 2003. 
    Olen opettanut balettia lapsille ja aikuisille vuodesta 2001, samoin nykytanssia, luovaa tanssia ja improvisaatiota. 
    Olen tehnyt nykytanssiteoksia, kokoillan balettiteoksia, improvisaatioteoksia ja paljon muuta. Työskentelen poikkitaiteellisesti live-muusikoiden ja kuvataiteilijoiden kanssa ja pidän seminaareja myös kristillisen tanssin kentällä. 
    Tanssinopettajana olen innostava, lämminhenkinen ja kannustava mutta myös vaativa. Tervetuloa mukanani tanssin upeaan maailmaan!

    Marja Rautakorpi

    Olen monipuolinen tanssin ammattilainen. 
    Olen valmistunut tanssinopettajaksi Savonia-ammattikorkeakoulusta pääaineenani jazztanssi ja sivuaineina nykytanssi sekä baletti. 
    Läheisimmäksi lajikseni koen kuitenkin flamencon, jota olen tanssinut 7-vuotiaasta alkaen. Flamencossa minua kiehtoo sielukkuus, musiikin ja tanssin vuorovaikutus, rytmit ja ilmaisullisuus. Olen täydentänyt opintojani Espanjassa mm. Madridin María de Ávila -konservatoriossa flamencopedagogilinjalla puolen vuoden vaihto-opintojaksolla.
    Olen opettanut flamencoa Tampereella ja Kuopiossa sekä toiminut tanssijana ja koreografina useissa teoksissa. 
    Työskentelen tanssin parissa rohkeasti yhdistäen elementtejä eri lajeista ja etsien uusia näkökulmia perinteitä kunnioittaen. 
    Opetusryhmiäni ovat dance, flamenco lapset ja nuoret sekä aikuiset
    Eva-Lotta Rautelo

    Olen tanssinut 5-vuotiaasta alkaen flamencoa, balettia ja myöhemmin jazztanssia.
    Olen saanut taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän päättötodistuksen sekä tanssissa että musiikissa. 
    Tampereen yliopistossa olen suorittanut tanssipedagogiikan perustutkinnon, ja lisäksi olen osallistunut useille zumba- ja Les Mills-ohjaajakoulutuskursseille. 
    Tuntini ovat vauhdikkaita, hikisiä ja iloisia, ja koreografioissani käytän runsaasti showtanssin elementtejä. 
    Kaudella 2017-18 opetan Flamenco 4-ryhmää sekä lasten Dance-ryhmää
    Marjo Tikkanen

    Aloitin flamencon 8-vuotiaana Flamenco-opiston ensimmäisessä lapsiryhmässä Marian johdolla v 1996 ja sain flamencokipinän, joka roihuaa yhä edelleen. 
    Olen osallistunut lukuisille flamencokursseille niin Suomessa kuin Espanjassakin. 
    Upeimpia opettajiani ovat olleet mm. Rafaela Carrasco, Belen Maya, Javier Baron ja Mercedes Ruiz. 
    Flamenco-opettajana olen toiminut jo vuodesta 2004 alkaen, Porin Flamenco-opistossa sekä Miloff tanssiopistossa Seinäjoella opiskeluaikanani. 
    Palaan opinto- ja äitiysloman jälkeen opettamaan lasten flamencoa syksyllä 2017
    Helena Urpulahti

    Flamenco on ollut osa elämääni jo vuodesta 1995 alkaen.
    Aloitin Marian tunneilla, ja olen täydentänyt opintojani lukuisten vierailijaopettajien kursseilla niin Suomessa kuin Espanjassakin. 
    Sydäntäni lähellä on lasten, erityisesti Satuflamencon opetus, jota olen tehnyt jo vuodesta 2003 alkaen. 
    Koulutukseltani olen taiteen maisteri ja olen työskennellyt mm. SuomiAreenan tapahtumapäällikkönä. 
    Tanssiopettajana olen iloinen ja lapset huomioon ottava. 
    Kaudella 2016-17 opetan Satuflamencon jatkoryhmää 
    Minna Jantunen

    Flamenco on minulle upea tapa ilmaista itseäni ja päästä irti arkipäivän huolista. 
    Olen suurperheen äiti, artesaani ja Steiner-koulun opettaja.
     
    Flamenco on ollut intohimoni jo 80-luvulta alkaen. Olen opiskellut flamencoa Helsingissä ja Porissa Marian sekä lukuisten vierailuopettajien tunneilla.
    Matka Jerezin flamencofestivaaleille laajensi entisestään kuvaani flamencosta syvänä tunteiden tulkkina.

    Olen erikoistunut lasten opetukseen. 
    Vuonna 2005 yhdistin flamencon, laulun ja musiikin, ja näin syntyi itse kehittämäni Tanssimuskari. 
    Se on riemukas yhdistelmä laulua, lorua ja tietenkin tanssia sekä korviahuumaavaa Olé-huutoa.
    Kaudella 2017-18 opetan myös Satuflamencon alkeisryhmää
    Emma Rahkola

    Aloitin flamencon vuonna 1996 Estudio Flamenco Marian Kausen lasten tunneilla Porissa.
    Muistan yhä osia esimmäisestä koreografiastamme, hameen, kengät ja sen innon!
    Rakkauteni flamencoon sen eri muodoissa on jatkunut, ja flamencon rytmit kuuluvat arkipäivääni. 
    Tärkeimpiä opettajiani ovat olleet Marian lisäksi Katja Lundén Helsingissä ja Nuria Garcia Lontoossa. Lisäksi olen osallistunut lukuisten vierailevien opettajien kursseille Suomessa, Espanjassa, Englannissa ja Yhdysvalloissa. 
    Flamencoa olen opettanut vuosina 2004-2006 Porissa sekä 2014-2017 Yhdysvaltain länsirannikolla Washingtonin osavaltiossa. 
    Opetustyössä nautin erityisesti tanssin ilon jakamisesta sekä tanssijoiden oman tanssipersoonan kehityksen seuraamisesta. 
     Kaudella 2017-18 opetusryhmäni on Flamenco 1
    Ida-Maria Mäki

    Flamencon parhaat puolet ovat rytmikäs musiikki, koputukset, taputukset, käsien liikkeet…samoin kuin kivat kaverit ja mahtavat opettajat. 
    Olen tanssinut niin kauan kuin muistan, satuflamenco-ikäisestä alkaen. 
    Flamenco-opistossa olen myös suorittanut Tanssitaiteen perusopetuksen yleisen oppimäärän, ja olen tanssinut Lasten ja junioreiden kilparyhmissä niiden perustamisesta alkaen. 
    Paras saavutukseni on Latino Show Sm-kisojen hopeamitali junioreiden pienryhmäsarjassa. Tällä hetkellä olen tanssikoulumme  +15 kilparyhmän jäsen. 
    Aloitin flamencon opetuksen v 2013 opetusharjoittelijana sekä sijaisopettajana. 
    Kaudella 2017-18 opetan Satuflamencon alkeisryhmää
    Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä
    Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.

    OK, ymmärrän tai Lisätietoja
    Evästeiden tiedot
    Tämä verkkosivu voi käyttää evästeitä verkkosivujen toiminnan parantamiseksi. Voit estää evästeiden käytön oman selaimesi asetuksissa. Käyttäessäsi verkkosivujamme hyväksyt myös evästeiden käytön.
    OK, ymmärrän